Poistin kaikki aiemmat kirjoitukset. Suunta on siis ollut keväästä asti laihtumisen sijaan ylöspäin. Sen on nyt loputtava. Aamulla aloitan kaloreiden laskun kalorilaskuri.fi:n avulla. Määrittelin sinne sellaiset tavoitteet, jotka antavat minun syödä n. 1400 kcal päivässä. Nyt minun on vain iskostettava tuo määrä päähäni ja tehdä valintani kyseisen määrän rajoissa. Ei siis enää jäätelöä iltapalaksi, eikä hirmuisessa nälässä kaupungilta hätäpäissään raapaistuja panineja. Ei todellakaan.

Ostin toissa viikolla uudet ulkoilukamppeet ja olen ollut jo ulkoiluttamassa niitä monta kertaa. En ole tehnyt kuin vajaan tunnin kävelylenkkejä, mutta jostain se on rapakuntoisen homma aloitettava. Vaatteet ainakin ovat tosi kivat ja laitan ne päälle mielelläni, joten toivotaan, että se auttaa asiaa.

Täytyy myös alkaa ihan säännöllisesti kirjoitella tänne sujumisesta. Kaikesta siitä mikä tökkii ja toivottavasti välillä myös iloita innostumisista.